keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ihmeelliset puutarhat V - Yhteenvetoa

Yhdessä kuljettu polku puutarhassa


Mentorointi on kuin peli. Sillä on määrämuoto ja se etenee annettujen ohjeiden mukaan. Pelin kulku määräytyy pelaajien, valintojen ja strategian kautta. Rajatusta leikistä selviää voittajana, kun määrätty tavoite saavutetaan. Peli on yhtä kuin puutarha. Tietyn rajatun kokonaisuuden kasveja ja versoja hoidetaan oman tietämyksen mukaan. Puutarhan hoitaja määrää kasvit, joita istutetaan. Hän tekee valintoja mukaan otettavista ja pois jätettävistä asioista. Puutarhan valaistessa istuttajansa elämää on tavoite saavutettu.

Mentorointi on kuin puutarha. Aktorin ja mentorin välillä käytävä luottamuksellinen keskustelu etenee teeman ja asetetun tavoitteen mukaisesti.  Keskustelut pidetään rajatuissa aiheissa ja ne etenevät valintojen kautta. Strategian mukaisesti istunnon lopussa katsotaan, päästiinkö tavoitteeseen. Mikäli päästiin, tiiminä pelannut mentoripari voittaa. Mikäli ei, voi seuraavaan istuntoon haastaa itsensä ponnistelemaan lujemmin ja tekemään päämäärätietoisempaa työtä. Tämä koskee siis molempia niin mentoria kuin aktoria, mikäli jompikumpi havaitsee omassa toiminnassaan kehitettävää tai parannettavaa. Mentorointi on siis peli, se on puutarha. Se on aktorin ja mentorin yhdessä kulkema polku kohti valittuja tavoitteita.

Puutarha on hyvä symboli mentoroinnille. Se kuvaa hyvin koko kenttää, niin aktorin roolia kuin mentorin roolia myös. On ollut hienoa saada olla ihanan aktorin mentorina. Tässä puutarhassa on todellakin välillä lannoitettu ja muokattu maaperää sekä mietitty välillä lannoituksen oikeita mittasuhteita. Olemme saaneet seurata kasvien kasvua ja kukkaan puhkeamista sekä välillä on nyhdetty irti rikkaruohoja pois haittaamasta kehitystä.

On tässä käynyt niinkin, että oppia on ikä kaikki ja mentorikin on saanut aktoriltaan runsaasti ajattelun aiheita ja kehittymisen paikkoja siellä puutarhan hoidossa. Se, että puutarha saadaan loistoonsa vaatii todellakin pelillistä silmää ja yhteistyötä siellä polkuviidakossa.
 
 
 
Kuva: Pixabay
 

Vaikka tämä puutarha on nyt hoidettu ja tavoitteet saavutettu, niin uskon, että yhteistyö jatkuu jollakin tasolla mentorin ja aktorin kesken. Taival on ollut antoisa kaikin puolin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti