Tietoja kirjoittajasta



Olen aiemmalta koulutukseltani FM, venäjän kielen kääntäjä-tulkki. Näitä töitä olen tehnyt harvakseltaan, mutta vuosien saatossa kuitenkin olen saanut esimerkiksi tulkkaustehtävistä ja -keikoilta useita erilaisia oppimiskokemuksia.


Työkokemusta minulle on kertynyt lähes 20 vuotta, joista viimeiset 16 vuotta olen ollut valtion palveluksessa erilaisissa toimistosihteerin tehtävissä. Valtion suomat tehtävät ovat tuoneet leipää talouteen, mutta usean vuoden ajan olen kipuillut omassa työssäni, vieläkö haluan tehdä tätä seuraavat 20 vuotta?


Tämä oman paikan etsiminen on ajanut minua etsimään omaa paikkaani ja haastamaan osaamistani. Ratkaisuksi päätin hakea harrastuksen tuoman ohuen matkailukokemuksen ja -näkemyksen myötä ammattikorkeakouluun matkailualan restonomin YAMK-koulutukseen.


Opiskelun myötä löysin itsestäni jälleen uusia piirteitä ja huomasin, että voin toki hyödyntää saamiani oppeja myös nykyiseen työhöni. Toki tämä on hieman helpottanut olotilaani valtion leivässä, mutta silti edelleen skannaan ympäristöä ja katselen avoimia työpaikkoja etsien uusia mahdollisuuksia.